Nukkehyllyt

Nukkehyllyt

tiistai 28. kesäkuuta 2011

TERVETULOA UUDISTETTUUN KÄSITYÖBLOGIINI

Tänään on tiistai ja 28. päivä kesäkuuta. Kesä on kukkeimmillan ja kauneimmillaan ja kuumimmillaan. Asteita on +22, mutta luvassa on +25.


Olen ajatellut pyhittää tämän blogini vain käsitöilleni. En tosin tiedä, milloin saan tämän valmiiksi kuvista ja selostuksista, mutta ainakin yritän syksyksi saada tämän kuntoon, siis jo siitäkin syystä, että minun uusi koneeni on korjattavana ja nyt käytän tätä 6 vuotta vanhaa konettani, jossa ei ole kaikkia kuvia.


Siispä, TERVETULOA TÄNNE KÄSITYÖBLOGIINI!







tiistai 14. kesäkuuta 2011

BOM DIA- BONJOUR - GOOD MORNING - GOD MORGON -GUTEN MORGEN - TERE HOMMIKUST

Tänään on tiistai ja 14. päivä kesäkuuta. Kesäkuu on jo puolivälissä ja ensi viikolla on jo juhannus eli keskikesän suuri juhla. Tänään on pilvinen päivä ja asteita on +10 eli ei ainakaan liian kuuma. Onneksi olemme saaneet sadettakin ja kun rakeita satoi sunnuntaina niin koivusta lenteli kuivia, keltaisia lehtiä maahan aivan kuin syksyllä. Mutta siitähän näki, että vettä tarvittiin ja kovasti, koska kasvit olivat liian kuivia.


Vaihdoin eilen illalla vielä uuden pohjan tähän blogiini ja pidän tästä pohjasta hyvin paljon, kuten pidän toki kaikista muistakin blogieni pohjista. Kaikki nämä pohjat ovat Pihlajanmarjan blogin taidokkaita pohjia. Kiitos näistä pohjista!


Nyt on sellainen tunne, jotta pitänee ottaa jo hanuri esille ja antaa laulun soida...ja myös aion ottaa esille käsityöni, sillä nythän sitäkin jaksaa jo tehdä, kun ei ole hellettä. Minun pitää valmistella ja tarkastella kaikki nuo 11 villatakkia...vai onkohan niitä 12...mutta pitää tehdä loput valmiiksi ja viimeistellä joitakin, kun koskaan ei tiedä, koska niitä tarvitsee...


Järjestelin tässä päivänä muutamana Picasasta kuvia järjestykseen ja vaihdoin nimiä, mutta nyt nekin ovat kunnossa ja niitä on helppo katsella.


Mutta pian juomme taas latteet ja sitten hyppäämme kärryymme ja huristelemme jonnekin päin...en tiedä vielä minne, mutta sinne minne kärryn keula osoittaa.


Nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa päivän jatkoa ja palaillaan jällehen!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

REPOSAAREN MUISTOJA


Kävimme tässä vuosia sitten Reposaaressa ja otin sieltä ihania kuvia ja laitoin kehykset. Minusta meren aallot ovat jotain aivan mahtavaa. Ja tuonne kaukaisuuteen tuijottaminen on kuin näkisi jotain kristallipallon läpi omasta tulevaisuudesta.


Toivotan teille täällä kävijöille oikein mukavaa päivän jatkoa ja ihanaa viikonloppua ja ihanaa kesää kaikille!