Nukkehyllyt

Nukkehyllyt

lauantai 18. maaliskuuta 2017

KÄSITYÖT KUTSUVAT

Tänään on lauantai ja jo 18. päivä maaliskuuta. Talven selkä on taittunut ja aurinko paistaa ja kevät jälleen koittaa.

Olen jonkin verran tehnyt käsitöitäkin, mutta laitan kuvia myöhemmin, kun nyt päivittelen nämä kaikki blogini.



Nyt toivotan oikein rattoisia hetkiä käsitöiden parissa!

lauantai 14. tammikuuta 2017

JOTAIN VALMISTUUKIN

Sukkia nyt tällä kertaa kudon ja näistä tein itsellenikin hyvin lämpimät sukat. Seuraava projektini on kutoa tyttärelleni mekko!

torstai 3. marraskuuta 2016

VIHDOINKIN PUIKOTKIN KILKATTAA

Tänään on torstai ja 3. päivä marraskuuta. Asteita on ollut +2...-2 yöllä. Mutta aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta koko lyhyen päivän ajan.

Minäkin olen kutonut sukkia niin, että oikea käteni on kipeä, joten olen nyt parina päivänä ollut tekemättä käsitöitä.



Kyllä nämäkin pikku hiljaa valmistuu, kun käteni antaa taas myöten.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

KÄSITYÖT KUTSUU...

Tänään on sunnuntai ja 18. päivä syyskuuta. Asteita on luvassa 15, joten ylös, ulos ja lenkille jokainen, joka kynnelle kykenee.









Toivotan teille kaikille mukavaa syksyä ja kivoja käsityöhetkiä!

maanantai 16. toukokuuta 2016

OLIPA KERRAN PUIKOT JA LANKAA

Tänään on maanantai ja 16 päivä toukokuuta. Taivas on sininen ja aurinko loistaa meille kirkkaasti ja lämpimästi joten asteetkin kohoavat jo 23 asteeseen. No, minähän en voi ulos silloin mennä, kun on kesä ja kuuma, koska kuumuus käy sydämeeni.

Mutta ajatuksena on alkaa jälleen kutomaan nukeilleni vaatteita, kunhan kädet kantavat puikkoja ja sydän kestää, jotta ei tulisi niitä ylilyöntejä ja kipuja.

Nämä kaksi Josef Perfecto ja Danny Perfecto antavat minulle voimia jaksaa päivästä toiseen askel askeleelta.
Mutta nyt toivottelen teille kaikille oikein mukavaa kesää!